Suunnattoman auran vallitessa silmäilen iltapäivälehtiä. Taas on tapettu mies pari naistakin. Suuri huijari on päässyt ampaisemaan julkkikselta puoli miljoonaa – tämähän julkkis toki nykäisee rahat takaisin, ja luovuus onkin tuottoisaa, ainakin laulu ja tantsu. Surullista on lukea, kuinka silvottuna löytyi pari lapsenruumista; eikö ihmisen raakuudella ole mitään rajaa? Susiako lopultakin haluamme olla vai kenties onnen enkeleiksi kehittyä? Jokainen osaltaan joutuu tämän kysymyksen eteen – se on sentään varma se.
Toinen mies istuu pöytään. Leijailee vahva suorastaan suunnaton aura.
Havahdun.
Astellessani poispäin muistan: mullassa odottavat auringonlaiset perunat, auringonlaiset porkkanat lymyävät noutajaansa vailla. Voisiko noista mullan auringoista ahmia kenties auringon itseensä ?
Annan asian hautua.