Viimeisestä postauksesta on näköjään vierähtänyt melkein kuukausi. Lokakuu menikin kuntoilun merkeissä – ja parempi niin, sillä elokuun loppu ja syyskuu kallistuivat paremminkin ns sisäelinkuntoilun puolelle, mikä ei välttämättä ole suositeltavaa. Lokakuun saldoksi kertyi parikymmentä lenkkeilyä ja viimeisinä päivinä tuli käyttöön myös aamulenkki. Se olkoon salainen aseeni todellisen marras- joulukaamoksen alkaessa. Yllättävän hyvä psyykkaus joka tapauksessa kesältä on jäänyt juoksemiseen, sillä se tuntuu luontevalta vaikkapa päivittäin ja myöskin ihmisten ilmoilla, mitä se ei ole vuosikausiin enää ollut. Polvivaivat ovat vähän vaivanneet, mutta olen koittanut hioa tyyliä entistä rullaavammaksi. Iso osa lenkeistä on tapahtunut asfaltilla ja pääasiassa pimeän aikaan.
Alkuperäinen tarkoitus oli siis blogata liikuntaan/lukemiseen liityvistä asioista, mutta tuossa elokuulla aihepiiri vaihettui itsestään omiin kirjallisiin kokeiluihin, ironiaa säästelemättä. Edelliseen postaukseen liittyen lainasin noin kuukausi sitten Platonin Teokset-sarjasta osan 4, missä on klassinen Valtio-tutkielma. Pienen katkelman siitä lainasinkin vaalipaneeli-kirjoitelmaani. Palautuspäivän on näköjään määrä olla tänään 1.11, joten ehdin kirjasta lukea vain ensimmäisen luvun, joka vaikuttaakin hyvin ajankohtaiselta, vaikka on kirjoitettu n 400 ekr.
”Oikeudenmukaisuus hallitsee hyväuskoisia oikeuden noudattajia, ja alamaiset toimivat hallitsijansa ja vahvempansa eduksi ja kuuliaisuudellaan onnellistuttavat häntä mutta eivät suinkaan itseään. (-) Valtiollisissa raha-asioissa taas käy niin, että jos on maksettava veroja, samansuuruisesta omaisuudesta oikeamielinen maksaa enemmän, tuo toinen vähemmän, ja jos on kyse saatavista, jälkimmäinen hyötyy runsaasti, edellinen ei lainkaan.” Näin perustelee Thrasymakhos Sokrateelle näkemystään siitä, että oikeudenmukaisuus on valtiaan eli vahvimman hyödyttämistä.
Kaikista selkeimmin asian havaitsee Thrasymakhoksen mukaan ”jos katsot äärimmäistä vääryyttä, sitä joka nostaa väärintekijän onnellisuuden huipulle ja syöksee vääryyttä kärsineet ja vääryyteen haluttomat suurimpaan kurjuuteen. Tämä on tyrannivalta, joka sekä salaa että väkivalloin riistää itselleen toisten omaisuuden, ihmisten ja jumalien, yksityisten ja valtion, eikä vähin erin vaan kaikki yhdellä kertaa. (-) Niistä jotka ryöstävät kansalaisten omaisuuden lisäksi heidät itsensäkin ja suistavat heidät orjuuteen, ei suinkaan käytetä häpeällisiä nimityksiä vaan heitä sanotaan onnellisiksi ja autuaiksi. (-) Niin, Sokrates, kunhan vääryys siis on riittävän suurimittaista, se on voimakkaampaa ja enemmän vapaan miehen ja hallitsijan arvon mukaista kuin oikeus.”
Eipä sen nasevammin voisi osua nykyisiin EU-tunnelmiin, kun Kreikan tukipakettia ollaan taas kasvattamassa ja aivan hiljattain vangittiin Kreikassa päätoimittaja, joka oli mennyt julkaisemaan listan veroamaksamattomasta yhteiskunnan eliitistä.
Sokrates tietenkin johdattaa Thrasymakhoksen lopulta myöntämään, että on väärässä, sillä eihän ”mikään taito eikä mikään hallitsijantoimi tuota hyötyä itselleen (-) se tuottaa ja säätää aina sellaista mikä on hyödyksi hallittavalle ja tähtää tämän heikompansa etuun, ei vahvemman”. Niinpä hallitsijantoimesta halutaan palkkaa. Mutta koska kunnianhimo ja rahanhimo ovat häpeällisiä, ”kunnon miehet eivät halua hallita rahasta eivätkä kunnian vuoksi. He eivät tahdo ottaa hallitustoimestaan julkisesti vastaan palkkaa, jottei heitä sanottaisi palkkatyöläisiksi, eivätkä hankkia sitä virkansa avulla salaa, jotteivät saisi varkaan nimeä. Ja kunnian vuoksi he eivät halua hallita, koska eivät ole kunnianhimoisia. (-) Jos olisi olemassa vain kunnon miehistä muodostuva yhteiskunta, siinä varmasti pyrittäisiin yhtä kiihkeästi välttämään hallitusvaltaa kuin nyt pyritään pääsemään siihen käsiksi.” Lopultakin on yksi motiivi Sokrateen mielestä, joka ajaa kunnonkin miehen hallinnon ohjaksiin, nimittäin: ”ellei itse suostu hallitsemaan, joutuu itseään kehnomman hallittavaksi”.
Oikeamielisyys johtuu lopultakin hyveeksi, sielun ominaisuudeksi, joka yhdessä viisauden, kohtuuden ja rohkeuden kanssa muodostaa hyvän elämän, hyvän ihmisyyden perustan. Voitaisiin varmaan yhtä hyvin puhua onnellisuudesta, mutta tarkemmin onnellisuus on tarkastelun kohteena seuraavassa blogissa – reilut 2400 vuotta tuoreemmasta tarkasteluvinkkelistä.