Taitaa olla vaalit tulossa. Keskustelua pukkaa television täydeltä ja nythän oli oikein paneelikin: pitkä pöytä oli lastattu täyteen yhteiskunnallista kärkikaartiamme ja yleisö oli asiantuntevan oloista. Ilma tihentyi urheilutunnelmista.
Lähdenkin tästä karaokeen, tuumasin, ei taida isompia valtiollisia ajatelma-avauksia kuulua. Karaokessa on sentään laulua, kaljaa ja kauniita naisia salin täysi. Myös tanssataan, kun tarpeeksi äidytään. Karaokessa vallitsee yleensä ottaen hyvinvointi, ilman kasvua ja työtä. Sitä kutsutaan muualla päin ja kautta ihmiskunnan historian myös elämäksi.
Toisin kävi.
RKP, vaikka onkin verrattain heiveröinen puolue, oli saanut edustajakseen varsin alkuvoimaisen edustajan. Hän karjaisi kesken alkujuonnon olevan nyt asiaa. Toisilta edustajilta nousivat hiukset pystyyn. Yleisö sähköistyi. Lähellä olleen televisiokameran linssiin lensi sylkeä ärhäkän puoluemiehen jäljiltä. Televisioyleisökin alkoi kiinnostua.
– Olemme yksityisten selvitysten ja pohdintojen jäljiltä tulleet puoluetoimikunnassa siihen tulokseen, että kaiken ongelman alku ja juuri on tällä hetkellä hillittömäksi päässyt yksityisten liikelaitosten koronkiskonta. Tämä vielä keskiajalla tuomittu paheellinen toiminta on nyt kerta kaikkiaan saatava aisoihin ja perimmiltään kitketyksi kokonaan. Niinpä puolueemme on linjannut, että rahapoliittinen ohjaus on saatettava valtioiden yksinoikeudeksi ja myöskin finanssitoiminta on rajattava valtiollisille elimille. Talouselämä on saatettava kasinopelaamisesta takaisin reaalitalouden piiriin. Tämä on ohjelmamme perusta.
Keskustan edustaja, joka oli jäänyt alkurytäkässä jälkeen, alkoi terhakoitua. Hän oli ollut pari viikkoa korkean paikan leirillä Sveitsin Alpeilla ja kaappasi vaivattomasti puheenvuoron:
– Haluan korostaa, että meillä keskustassa on samanlainen ohjelmaluonnos, mutta osuustoimintaa, osuustoimintaa sen olla pittää ! Se turvaa, ettei keinotteluluonteinen voitonpyynti kaappaa kohtuuttomia osuuksia uuraan toimeliaisuuden lomasta.
SDPn edustaja oli pääsemässä vauhtiin. Hän hyppäsi pöydälle ja kädellä ilmaan huitoen julisti:
– Olemme tovereiden kesken opintopiireissä koonneet ohjelman, jossa toteamme, että onhan tämä yhtä pirua, kun kaikenkattavat jäykistävät sopimukset vievät mahdollisuuden yritteliään talouselämän kehittymiselle. Niinpä olemme päätyneet ajamaan kaiken työntekemisen muuttamista yksityiseksi elinkeinonharjoittamiseksi. Joustavuus on tulevaisuuden sana. Se on tämän päivän sana !
Perussuomalaisten edustaja oli melskeessä tipahtanut palliltaan. Lannistumatta hän kuitenkin viittoi pöydän takaa esiin paperia:
– Vastustamme. Meillä on uusi ohjelma. Vaadimme, että valtiossa kullakin täytyy olla jokin tietty tehtävänsä, sellainen mihin hänellä on eniten taipumuksia. Valtiossa on oltava järkevyyttä, urheutta ja viisautta. Ennen kaikkea valtion on oltava oikeudenmukainen ja jokainen hoitaa omat tehtävänsä eikä touhua joka paikassa…
– Tuohan on Platonin tutkielmasta Valtio, sen neljännestä kirjasta !
Keskeytti karski paneelin vetäjä ja ohjasi puheenvuoron vaatimattomammille ryhmittymille. Luonnollisestikaan näillä ei resurssien (taloudellisten tai henkisten) puutteessa ollut ollut mahdollisuutta luoda näin pitkälle meneviä valtiollisia linjauksia vaan ne tyytyivät väittelemään lähinnä hallinnollisista yksityiskohdista, kuntien lukumäärästä, veroprosenteista ja lausuttiinpa kauniita runosanoja tuottavuuden kasvustakin.
Kaiken kaikkiaan paneelikeskustelu oli kohottava. Se osoitti, että puolueryhmittymien tietotankit tinkimättä etsivät uusia malleja ja ovat valmiita varsin radikaaleihinkin eli juuriin meneviin uudistuksiin kannunvalannassaan.
Ei siis kannata kysyä, kenelle kellot soivat. Pikemminkin kannattaa kysyä, millaiset kellot soivat.
Meillehän ne kuitenkin soivat. Meille, jotka äänestämme mieleisemme kannunvalantaryhmittymän seuraavalle vaalikaudelle.