Veitsi välkähtää yössä. Terä liukuu kylkiluideni väliin, nirhaisee kudosten välissä kirpeästi. Vaistomaisesti isken taakseni varomattomasti uskaltanutta mafiamiestä. Hänen leukaluunsa nuljahtaa sijoiltaan. Mies kaatuu kuolleena. Näen kuinka sielu haihtuu horisonttiinsa. Veri pursuaa rikkoontuneesta kudoksistostani. Repäisen hihat takistani ja sidon ne haavan ympärille. Tartun kännykkääni. Se on nokialainen ja älymallinen. Soitan miliisille: tulkaa noutamaan kalma. Haluan myös tuntuvan kipukorvauksen. Tatjana ja Larissa tulevat käsipuoliini. Jatkamme matkaamme.
Nykäisen silmät auki. Voih ei se ollutkaan totta ! Juuri kun haavani alkoi rauhoittua. Juuri kun tunsin olevani mies.
Tunnen olevani mies. Alfa uroksen olemisentäyteys kohottaa uuteen tietoisuudentilaan:
Valkea ratsuni laukkaa luokseni. Hyppään sen selkään. Hulppea peitsi on tanassa, kupeella roikkuu pitkä siro floretti. Sen terä on karkaistua titaania. ”Ptruu heppani, mennäänpäs nyt, meillä on hommia.”
Saavumme paikalle, missä väki kuhisee. Karautan orhini pöydän ääreen. Etukaviot kapsahtavat pöydälle.
– Mitäs täällä niinkun kähistään ?
Raapaisen peitselläni rokonarpisen miehen leukaan. Hän näyttäisi olevan ryöstämässä paljon heiveröisempää yksilöä. Työnnän peitseä pari milliä nahan alle. Mies urahtaa pelosta . . .
Orhini haihtuu altani. Tietoisuudentilani valahtaa alas. Keitän aamukahvit.
Ei se mennyt niin. Noh, kännykkä on sentään nokialainen, älymallia vieläpä. Mietin mistä raapaisen rahat operaattorin muistutuslaskuun.