Aamu avautuu verrattain kirpeänä. Aurinko lymyää läheisen vuoren takana siihen malliin, että päivä tulee paistamaan. Teen nopean ja tiukan päätöksen: Menen puolukkaan. Minullahan on siltä alalta jo melkoisesti kokemusta; olen puolukkaliikemiehenä kannukseni niittänyt.
Saavun erämaan sydämeen. Astun kuin hirvas kultainen sateenkaari pään päällä, siis metsän reunaan astun. Vilkaisen salon lokeroihin kylmän viileästi, tyyliin Åke Lindman suomalaisissa lännenelokuvissa. Ne olivat kovaksikeitettyjä. Vedän esiin poimurin. Tinttiparvi lehahtaa ympärilleni.
Näen punaisen kimmeltävän puolukan. Ei, niitä on tuhat ! Miljoona puolukkaa ! Toinen toistaan kookkaampia, kuin peukalonpääkimput ne täyttävät mättäät väriloistolla… joka on kultainen ! Näen mielessäni, kuinka ne muuntuvat rahaksi, kuinka raha muuttuu osakkeiksi. Vaurautena se täyttää egoni turpeaksi kuin ..hmm…kimmeltävä puolukka! Ostan osakkeita, paljon osakkeita, valtaan Nokiasta nurkkauksen, annan Elopille potkut. Perustan Itä-Siperiaan sahakonglomeraatin. Kaappaan Googlen palvelinliiketoiminnot. Ostan huomattavan siivun Amerikan sotateknologiateollisuudesta. Wall Street joutuu välittömästi kyltymättömyyteni uhriksi. Menen Blenkensteinin huoneeseen ja sanon: No niin kälppänä, lähdepäs nykimään. Et ollutkaan kuolematonten sukua, ainoastaan puolikuolemattomien…hähähää…
Nykäisen silmät auki. Ei se ollutkaan totta. Totean aamun tulleen siihen malliin, että kipuan lataamaan kahvin. Se onkin ehkä päivän dynaamisin anti osaltani. Olkaa rauhassa puolukat. Älä suotta vapise Google, Nokia, Wall Street. Ei huolta Elop, eikä Blenkenstein, ihan hyvä tyyppi olet. Harmi, että jäävät hyvät kuusitukit lahoamaan Itä-Siperiaan.